KAIJA LEINO

Taitava runoilija Kaija Leino


SANAN MAHTI (2018) 

Sana, niin kuin lintunen, lennähtää, 

karkaa ilmoille ihmisen suusta. 

Tuskin ajatellakaan ennättää, 

kun "pesän" etsii se mielen puusta.

Kurkkii pesästä monta jo "poikasta", 

kuka ruokaa raasuille kantaa? 

Pian siellä on liiankin ahdasta, 

miten paikan kaikille antaa?

Osa sanoista mieleen asettuu, 

valtaa tilan kuin poikanen käen, 

jolla ahnaasti aukeaa suuri suu, p

esän kinginä kohta sen näen.

Päätin tutkailla sanojen kotia: 

mitä pimeän peitosta löydän? 

Huomaan; helppo on toista moittia, 

piikki singota sijaan sanan nöyrän.

Puhe karvas jos huulilta pusertuu, 

sydän sellainen kaunaa kai kantaa. 

Jonkun elämä lähes musertuu, 

myrkyn suusta jos päästä antaa.

Sana kaunis, anteeksiantava, 

aallonpohjasta uupuneen nostaa. 

Mitään hyödy ei ihminen ankara, 


 joka virheitä muiden vain kostaa.

Sanomattomat sanatkin satuttaa, 

itsetuntoa näivertää, hiertää. 

Siispä jos on aihetta arvostaa, 

silloin väärin on kehuja kiertää.

Kieltä ihminen ei voi kesyttää, 

liian levoton on se ja paha. 

Ison metsän voi tuli sen sytyttää, 

tuli hillitön, kuolettava.

Sanat kirkkaat, elävät, toimivat, 

löytyy sivuilta kirjan parhaan, 

jotka niitä neuvoja noudattavat, 

eivät hairahdu puheissaan harhaan.

Kielen hillintää Raamattu opettaa, 

ohjaa suitsimaan jäsentä pientä, 

jotta kiitos suustamme pulputa saa, 

ilman karvasta vääryyden lientä.

Pesän silloin voi huoletta rakentaa, 

paikka turvaisa kaikille löytyy. 

Siellä ravinnon joka "poikanen" saa, 

tilaa muille kun antamaan nöyrtyy. ( Jaak 3) 


MATKALAULU (27.11.17) 

Kuuletko, rakas Herrani, 

lapsesi itkun yössä: 

miten voin jatkaa matkaani, 

eteenpäin palvelutyössä?

Matkan vaivat kun uuvuttaa, 

rukoukset ei kanna. 

Voisipa Sanasi lohduttaa, 

avautua sen anna.

Pelot mustat taas ahdistaa, 

rakkaitteni vuoksi, sydän rinnassa puristaa, 

turhaanko eteesi juoksin.

Miksi en nostaa voi katsetta, 

vuoria kirkkaita kohti, 

omistaa Sanasi lupausta, 

tuntea kuinka se johti?

Sinunko äänesi, Mestari: 

"Varjelijasi ei torku, 

suojaan lähtösi, tulosi, 

jalkasi eivät horju.

Luota vain ristin työhöni, 

laske taakkasi kallis. 

Pelastui kerran myös ryöväri, 

kaikille tie on valmis."

Eksyin kai Hoorebin juurelle, 

lain alle uskoni juuttui. 

Kiitos - sait katseeni ristille, armosi löytyi, mi puuttui.

Enää en yössä harhaile, 

kysele palvelushintaa. 

Sydän ei surusta raukene, 

tulesi liekin saa rintaan. 

(Ps 121)


MESTARIN LUOMA (2019) 

Hei, kaipaako elosi "tuunausta", 

kyselee media monesti meiltä, 

tarjoten pinta- tai syväpuunausta, 

koukutuspuheet ei lopu heiltä:

Tässäpä voide mitä parhain, 

silottaa juonteet ja rypyt täyttää. 

Käyttö sen pitää vain aloittaa varhain, 

jotta voit freesiltä ikäsi näyttää.

Entäpä muhkurat reisien, mahan; 

siihenkin konstit helposti löytyy, 

personal trainer vie vain pikku-rahan, 

tuskinpa pussisi siitä köyhtyy.

Miten on henkisen puolesi laita, 

vaivaako masennus, 

saamattomuus? 

Jos ei kuviot arjen maita, 

kohtaa tää guru ja oppi uus.

Hänellä tarjota on ajan slogan: 

mikä ei tapa, se vahvistaa. 

Toisin jos toimit, saat nimen houkan, 

sinä oot napa, se muistuttaa.

Lupaukset tyhjät johtavat harhaan, 

maalaavat kuvan valheellisen. 

Tiedän vain yhden mestarin parhaan, 

jolta saan peruskorjauksen.

Hän tukee huterat rakenteeni, 

toisinaan joutuu myös purkamaan, 

jos löytyy viallinenkin geeni, 

pystyy sen täysin korjaamaan.

Se mitä mainokset lupaa muuttaa, 

maalaa vain pintaa rapistuvaa. 

Hän, minun Herrani, tekee uutta, 

kuivuneet luutkin Hän eloon saa.

Tunnet kai sinäkin mestarin tämän, 

uudistajan ilmaisen, 

päivittää "linnan tai hökkelin rämän", 

häntä guruihin vaihtaisi en.

Hän on itse täydellinen, 

Herra, Valtias taivaan ja maan, 

 Jumalan Poika armollinen, 

Häneltä yksin vain avun saan.